Luin juuri Risto Siilasmaan loistavan kirjan Paranoidi optimisti. Se avasi silmiäni monella tavalla. On siis mahdollista, että ennen Siilasmaan tuloa hallitukseen Suomen tärkeintä yritystä johdettiin huonosti. Kirja on valtavan suoraselkäinen kuvaus yrityskulttuurista, joka oli lähellä johtaa Nokian tuhoon. Kirjan parhaita osia oli Siilasmaan kehittämät uuden Nokian hallituksen kultaiset säännöt. Erityisesti sääntö neljä resonoi. Se menee näin.

“Ole valmis keskustelemaan ja väittelemään, mutta tee se asiapohjalta, kiihkottomasti ja kunnioittavasti. Tue tehtyjä päätöksiä, vaikka näkökantasi ei olisikaan voittanut”

Monissa organisaatioissa (ja ilmeisesti Nokiassakin aikoinaan) on valloillaan hymistelykulttuuri. Menee yksinkertaisesti liian hyvin. Elämme jonkinlaisessa sokaisevassa loistossa ja katselemme taaksepäin hyviä aikoja. Meillä on kiva kahviautomaatti ja flipperi. Somessa näyttää liian hyvältä. Hallitus ja johtoryhmä  ovat AINA yksimielinen. Kaikesta. Mielestäni hyvässä työkulttuurissa pitää uskaltaa olla myös eri mieltä asioista. Ei ole hyväksi olla samaa mieltä kaikesta, ainoastaan päätöksestä. Organisaatio, jossa kaikki erimielisyydet vaietaan kuoliaaksi ei ole hyvä, luova tai intohimoinen työyhteisö.

Kipinöistä syntyy luovaa paloa

Hyvä (ja luova) organisaatio syntyy puolestaan erilaisista persoonallisuustyypeistä. Eri tyyppien välillä on  luonnostaan kitkaa ja tartuntapintaa. Välillä lentää myös kipinät. Kun näin tapahtuu on syntymässä jotain uutta. Uuden voi joko tukahduttaa tai sitten sen voi antaa syttyä. On kuitenkin varottava ettei kipinöistä synny tuhoisaa roihua. Kun luova palo on saatu sytytettyä tiimin on syytä miettiä miten sitä voidaan ruokkia.Tässä vaiheessa oma mielipide on hyvä unohtaa ja keskittyä kipinöiden synnyttämään uuteen ideaan. Vain näin saamme irti täyden potentiaalin luovista yksilöistä koostuvasta organisaatiosta.