Geenit ovat elämän perusta. Ne tuottavat tarkkoja (tai joskus virheellisiä) kopioita itsestään. Evoluutio on puolestaan prosessi, joka hyväksyy tai hylkää geenin. Evoluutio on niin pitkä prosessi että sitä on vaikea käsittää. Asteittaisilla parannuksilla saadaan muutamassa sadassa sukupolvessa ihmeitä aikaan. Jos luonnonvalinta suosisi komodonvaraanin hännänkasvua metristä kilometriin, niin kauanko siinä menisi 1% vauhdilla per sukupolvi? Noin 700 sukupolvea, eli kilometrin pituinen häntä komodonvaraanilla olisi noin vuonna 8320. Aika hämmästyttävää, eikö? Luonnonvalinta selittää miksi miljardeja vuosia sitten alkanut geenien keskeyttämätön virta on aikakausien saatossa on muovannut elämän monimuotoisuutta.

Jokainen eliö perii kaikki geeninsä esivanhemmiltaan*, joten eliöllä on pääasiassa vain menestyviä geenejä. Perityt geenit ovat sellaisia joiden avulla tullaan esivanhemmiksi eli mikä merkitsee eloonjäämistä ja jälkeläisten tuottamista. Sen takia eliöt (ihminenkin on eliö) perii sellaisia geenejä joilla on taipumusta tuottaa hyvin “suunniteltuja” koneistoja. Tätä suurta suunnitelmaa kutsutaan myös evoluutioksi. Ja juuri sen takia linnut lentää taitavasti, marakatit kiipeävät, ihmiset rakentavat apuvälineitä ja virukset ovat niin tehokkaita leviämisessä. Jokaikinen geenimme on siirtynyt katkeamattomana ketjuna hyvin kaukaa menneisyydestä sukupolvelta toiselle, esivanhemmalta jälkeläiselle, lajilta toiselle. Sen takia nykyiset eliöt ovat sellaisia että myös heistä voi tulla esivanhempia.

Geenit eivät parane eikä huonone

Geenit eivät parane käytössä. Ne vaan siirtyvät sellaisenaan sukupolvelta toiselle. Välillä tulee mutaatioita, mutta se on todella harvinaista. Yksilön oma toiminta (ei edes minun tai sinun) ei paranna eikä huononna geenejä mitenkään. Toki lajikumppaniaan paremmat geenit saanut tuottaa varmemmin jälkeläisiä ja hyvät geenit siirtyy varmemmin eteenpäin kuin huonot.  Jokainen sukupolvi on kuin seula joka päästää hyviä geenejä läpi uudelle sukupolvelle.

DNA:mme on arviolta virrannut läpi tunnetun elämän noin 3 miljardia vuotta. Ihmisgeenin virta yhtyy simpanssigeeneihin noin 7 miljoonaa vuotta sitten ja niin edelleen. Kuljetamme mukanamme siis samaa geenivirtaa mukanamme.

Jos katsoo asiaa geenien kannalta niille on ihan sama onko yksilö vahva vai heikko. Sen itsensä näkökulmasta on tärkeää vai sillä että sen omat kopiot pysyvät DNA-virrassa hamaan tulevaisuuteen. Yksilössä geeni on vain väliaikaisesti. Eliökunta kantaa geenivirtaa mukanaan tästä siihen asti kun elämää on jäljellä.

Elämän tarkoitus on geenien jatkumaton virta. Yksikään eliö tai yksilö ei ole sinäänsä tärkeä. Yksilön näkökulmasta tilanne on tietenkin hyvin erilainen. Tämän hetken eliökunta on paras versio siitä mihin evoluutio on meitä vienyt. Joten meillä on myös erinomainen mahdollisuus säilyttää elämä maanpäällä myös seuraavat 3 miljardia vuotta.

Virukset (lisätty 15.3.2020)

Virus tarvitsee isäntäsolun lisääntyäkseen, koska sillä ei ole omaa solurakennetta tai aineevaihduntaa. Silläkin on omaa perintöinformaatiota, joka haluaa selvitä samassa taistelussa muiden perintötekijöiden kanssa. Kukaan ei tiedä virusten alkuperää varmasti. Parhaimmat arviot liikkuvat sen välillä että ne olisivat syntyneet soluista tai siitä että ne ovat olleet olemassa jo ennen ensimmäistä solua. Yhden teorian mukaan ne voivat olla myös solusta irronneita irrallisia geenipaketteja. Sitten on myös mahdollista että ne olisivat paisuttaneet omaa perimäänsä kaappaamalla geenejä isäntäeliöltään**. Virusten ainoa tapa on selvittää oma perimänsä jatkoon ja siis olla erinomaisen hyvä tartuttaja, koska se ei selviä ilman isäntää. Jälleen kerran ihmiskuntaa koetellaan tällä ominaisuudella.

Elämä kuitenkin löytää tiensä. Vahvin kaikista voittaa. Elämä.

* Esivanhemmat ei ole sama asia kuin isovanhemmat.
**Vuento, Matti: Virukset: Näkymättömät viholliset. Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-392-4.