Parempi

Yksi omista sankareistani Richard Feynman on sanonut että ensimmäinen periaate on se, että et saisi huijata itseäsi. Ja juuri sinä olet se helpoiten huijattava.

Missä ikinä oletkin, mitä ikinä oletkaan tekemässä pahin vihollisesi asuu jo sisälläsi. Sitä kutsutaan egoksi. Ego on kunnianhimon, menestyksen ja resilienssin vihollinen. Se kannattaakin tuhota jo pienenä hirviönä ettei se kerkeä kasvamaan Godzillan kokoiseksi ja tuhota meitä mennessään.

En minä. Kaikki väittävät niin. Ei kai kukaan nyt minua kutsu egoistiseksi? Monet meistä pitävät itseään kohtuullisen tasapainoiselta. Ego kuitenkin tulee kaupan päälle niille kenellä on kunnianhimoa, ehkä lahjojakin, draivia ja loputonta näyttämisen halua. Toisaalta se sama asia mikä tekee meistä lupaavia tekijöitä, ajattelijoita  tai vaikkapa yrittäjiä tekevät meidät myös haavoittuvaksi psyykkeen pimeämmän puolen kanssa. Voiman pimeä puoli on vahva meissä kaikissa. Darth Vader oli oikeassa.

Henkilökohtaisesti olen jo pitkään ymmärtänyt egostani olevan vain haittaa. Moni on pitänyt minua sen vuoksi hyvinkin määrätietoisena jopa hieman pelottavana. Se tietysti tuntuu pahalta ja olen yrittänyt korjata tätä puolta itsestäni.

Egoa pystyy pitämään hallussa ainakin kolmella eri tavalla.

  1. Olemalla nöyrä tavoitteita kohtaan.
  2. Olemalla kiitollinen menestyksen kohdatessa meitä.
  3. Olemalla resilientti silloinkin kun saamme kunnolla turpaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että et voisi jättää omaa jälkeäsi universumiin siinä kuin kuka tahansa muukin.

On hyvä ymmärtää ettei kukaan  halua olla  ystävä ihmisen kanssa joka haluaa voittaa sinut joka asiassa. On helpompaa olla ihmisen kanssa, joka yrittää olla vain parempi itsensä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *